Miksi asiat ovat niin hitaita?
Olemme tiimin kesken monta kertaa todenneet, että monet asiat ovat yksinkertaisesti liian hitaita ainakin (tai lähinnä) minun kohtuullisen nopeaan pirtaani. Otetaan nyt vaikka esimerkkinä auton sähköpenkki. Olen todellakin useammin kuin kerran, toisin sanoen lähes joka käyttökerralla, miettinyt, että mitä kaikkea olisin tehnyt sinä aikana, kun olen siirtänyt kuskin penkkiä edes taikka taakse. Aina muutama ylimääräinen sekunti kuluu vain köröttelyyn edestakaisin!
Toinen hyvä esimerkki asioiden hitaasta etenemisestä ovat siirtymät paikasta toiseen. Minun ei tule kerrassaan koskaan huomioitua aikatauluissani kävelyä toimistolta parkkihalliin. Todellisuudessa tämä siirtymä kestää aina kolmesta neljään minuuttia, ja jos määränpäässäni sattuu odottamaan vielä toinenkin samanlainen siirtymä, niin minun aikataulutuksellani olen yhtäkkiä jopa 10 minuuttia myöhässä. Puolisoni kutsuu minua teleporttaajaksi, joka ei ymmärrä, että teleporttausta ei ole vielä ihan oikeasti keksitty.
Uskokaa tai älkää, mutta todellisuudessa en ole läheskään joka paikasta myöhässä. Muistan joskus kirjanpitäjäni kutsuneeni minua säntilliseksi, kun saavuin palaveriin tasan sovittuun aikaan - en enemmin, enkä myöhemmin. Mielestäni se on aikaoptimointia parhaimmillaan. Kaikille ylimääräisille ulkoisille vaikuttimille, kuten vaikka punaisille liikennevaloille tai pahimmillaan liikenneruuhkille, on säntillinen tyylini kieltämättä pikkuisen turhan altis. Ihailen niitä ihmisiä, jotka pystyvät suunnittelemaan aikataulunsa siten, että osaavat huomioida liikenteen vaihtelut tai sähköpenkin yllättävän hidastavan vaikutuksen. Itse en tähän ikään mennessä ole oppinut näitä huomioimaan.
Voitteko kuvitella, miltä jonottaminen tuntuu kaltaisestani aikaoptimoijasta? Paljastan, että pahalta tuntuu! En todellakaan koe olevani tulisella temperamentilla varustettu persoona, mutta jonotus, jos mikä, saa vereni kiehumaan alta aikayksikön. Oikeastaan tulistun jo tässä kirjoittaessani siitä ajatuksesta, että joku tupeksii kassajonossa tai virkailija ei vaihda vuoronumeroa aivan välittömästi edellisen asiakkaan poistuttua. Hyvänä esimerkkinä muistan viime viikolta käyntini Digi- ja väestötietovirastossa. Olin toimittamassa virastossa erästä kansainvälisten asiakirjojen laillistamiseen liittyvää asiaa, jota varten olin varannut ajan, ja olin juuri säntillisesti paikalla. Pahaksi epäonnekseni olin (varmaan kiireessä aamulla) jättänyt passin kotiin, mikä tarkoitti sitä, että minun piti kodin kautta palata paikalle ja alkaa jonottaa kiltisti vuoronumerolla. Ehdin siinä reilun tunnin aikana käydä läpi aikamoisen tunneskaalan, ja voin kertoa, että työyhteisöni puhelimet varmaan menivät tukkoon turhautuneisuutta uhkuvista viesteistäni. Palvelu virastossa oli ihan ensiluokkaista ja asia saatiin hoidettua hyvin, mutta näen kuitenkin punaista joka kerta, kun mietin sitä turhauman määrää. Vain painajaisissani vuoronumerot vaihtuvat yhtä verkkaisesti kuin tuona päivänä odottaessani vuoroani.
Onneksi näistä perin kuumottavista tilanteista päästyäni pystyn katsomaan asioita pikkuisen laajemmasta perspektiivistä todeten, että isossa kuvassa elämässäni asiat ovat ihan tosi hyvin. Yhtenä tavoitteenani pidän sitä, että opin joskus elämään siten, että jokaisella yksittäisellä sekunnilla ei ole aikataulujeni tai suoriutumisteni kannalta merkitystä. Tämä tavoite saattaa olla itselleni mahdoton saavuttaa.
-Laura
