Tekoäly rekrytoinnissa – johtaja, renki vai maailmanloppu?

Tekoäly rekrytoinnissa. Pelkkä ajatus saa monen rekrytoijan perustavanlaatuisesti miettimään, että pitäisikö vaihtaa alaa ennen kuin robotit vievät viimeisetkin työpaikat. Ei kuitenkaan hätää. Teknologian kehitys ei (ainakaan vielä) tarkoita sitä, että kohta konttorissa istuu pelkästään peltiä ja piuhoja – tai että HR-ammattilaiset korvataan algoritmeilla, jotka puhuvat koodikieltä ja syövät aamupalaksi Excel-taulukoita.

Monelle tekoäly kuulostaa samalta kuin toisille senioreille älypuhelin: vaikealta, arvaamattomalta ja siltä, että se tietenkin pimahtaa juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. ”Mitä jos se torppaa täydelliset hakijat ja palkkaa tilalle viisi pingviiniä?” Ihan relevantti kysymys, mutta huoli pois – tekoäly ei ole vielä niin luova (tai eläinrakas), että se osaisi ehdottaa konttorille lentokyvyttömien vesilintujen vallankumousta.

Suurin pelko meille rekrytoijille on tietenkin se, että tekoäly tekee meidät ihmisrekrytoijat tarpeettomiksi. Mutta rehellisesti sanottuna, tekoäly on enemmänkin työpari kuin kilpailija. Se voi auttaa meitä analysoimaan hakemuksia, etsimään parhaat kandidaatit ja jopa lähettämään kohteliaita ”kiitos, mutta ei kiitos” -viestejä niille, joiden CV:t näyttävät siltä kuin ne olisi kirjoitettu silmät kiinni ja vasemmalla jalalla.

Tietysti tekoälyn käyttöönotto voi aiheuttaa pieniä alkuhankaluuksia. Ensimmäinen haaste on oppia luottamaan siihen. Vähän samaan tapaan pitäisi luottaa siihen, kuin luottaisi siihen, että auto automaattiohjauksella ei kaahaa suoraan lähimpään ojaan. Toiseksi pitää hyväksyä, että vaikka tekoäly on tehokas, se ei silti ymmärrä kaikkea – esimerkiksi sarkasmia, huumoria tai sitä, miksi joku on laittanut hakemukseen kissansa kuvan.

Ehkä voimme todeta, että tekoäly ennemminkin on kuin uusi työkaveri: aluksi se voi vaikuttaa vähän pelottavalta, mutta kun siihen tutustuu, huomaa, että se on ihan kätevä – ja mikä parasta, se ei koskaan vie viimeistä teekuppia eikä levitä taukotilan jääkaappiin mystisiä homehtuneita eväitä.

Itse käytän tekoälyä lähes päivittäin joissakin rutiininomaisien tehtävien hoitamisessa tai kysyn siltä ratkaisuehdotuksia. Pyrin kuitenkin suhtautumaan joka kerta kriittisesti vastauksiin, sillä tekoälyllä ei ole inhimillistä maalaisjärkeä, vaan se ainakin toistaiseksi vetää välillä mutkia suoriksi turhankin hanakasti. Tiedän, että minulla on vielä aivan hurjasti opittavaa siitä, missä kaikessa voisimme antaa tekoälylle enemmän tilaa työskennellä. Olen aika innoissani kokeilemaan jatkossa erilaisia alustoja, missä tekoäly toimii. Jos jokin osoittautuu liian monimutkaiseksi, voinkin aina syyttää sekavaa tekoälyä tai väittää, että kyseessä on vain ”ohimenevä kokeilu”. Tai palkata sen alussa mainitsemani pingviinin.

-Laura